Kauneus ja meikkaus
Meikit ja meikkaus vinkit. Kaikkea kivaa naisille.
Kauneus on jumalan lahja. Meikit tuovat nostavat sen esiin.
"Kauneus on päämäärä itsessään, ei keino johonkin päämäärään"
-James Ogilvy
Tervetuloa aivan upouusille kotisivuilleni joiden aiheena on kauneus ja sen hoito ja ylläpito. Myös kaikkea muutakin naiseuteen liittyvää juttua on varmasti luvassa.
Yhteiskunta odottaa että me naiset näytämme kauniilta ja huolitelluilta. Näin on ollut aikojen alusta saakka, kauneusihanteet vain ovat muuttuneet.
Vaikka kauneus onkin aiheena todella pinnallinen, liittyy siihen myös syvällisempiä aspekteja. Ulkonäöstä huolehtiminen on tärkeä osa elämäämme ja minuuttamme. Kauneudenhoito on myös sielunhoitoa, kun näet itsesi kauniina, olet energisempi ja itsevarmempi.
Tosin, kuten on niin monesti nähty, on itsevarmuudesta joskus melko lyhyt matka itserakkauteen. Kauneuden saavuttaminen ja säilyttäminen ovat lähes kaikille naisille tärkeitä asioita. Joillekin kauneudenhoito on isompi osa elämää kuin toisille.
Minulle kauneus ja ulkonäkö on tärkeä asia, työnikin puolesta. Mutta voin myös tarvittaessa käydä viemässä roskat ilman meikkiä, ja tarvittaessa kaupassakin :)
Kirjoittelen näille sivuille kauneudenhoito vinkkejä, ja omia kokemuksiani erilaisista kosmetiikka tuotteista. Koitan laittaa tekstin sekaan mahdollisimman paljon linkkejä löytämiini hyviin tuotteisiin ja tarjouksiin.
Yleensä käytän esimerkkinä ja lisäinfona kaikille tuttua Yves-Rocheria.
-Johanna (ei Tukiainen ;)
Kauneus on Jumalan lahja. - Aristoteles
Kauneus on mitä tahansa, mikä tuo iloa. - Hugh Nibley
Kauneus on ainoa elämisen arvoinen asia. - Agatha Christie
Kauneus on itseään peilistä katseleva ikuisuus. - Kahlil Gibran
Tyttöjen linkit
Meikit ja kosmetiikka
Vaatteet
Gals - trendivaatteet ja asusteet
Halens - halpoja vaatteita
Joyboots - valtavasti kenkiä
OlenNainen - vaatteita ja muutakin
Spreadshirt - Vaatteet painatuksella